Pop-up kesähoitola

Ajatus Pop-up -hoitolan perustamiseen lähti ennen kaikkea halusta palvella asiakkaitamme vielä paremmin. Vuoden ruuhkahuippumme osuu kesäkuukausille ja pop-upin ansiosta voimme tänä kesänä tarjota teille entistä enemmän hoitoaikoja. Puistokadun hoitolamme toimii koko kesän ajan täysin normaalisti ja tutut kosmetologimme häärivät molemmissa osoitteissa.

Pop-up -hoitola palvelee ainoastaan ajanvarauksella, joten voimme taata jokaiselle täysin keskeytyksettömän hoitohetken. Huomioithan, että Pop-up -hoitolassa emme vastaanota lainkaan käteismaksua.

POP-UP HOITOLAMME PALVELEE SYYSKUUN LOPPUUN SAAKKA.

agsdi-house

Sijainti

Kesähoitolamme sijaitsee kauniissa vanhassa rakennuksessa aivan keskustassa, osoitteessa Kauppakatu 18 B, 3. kerros. Saapuessasi alaovelle soitathan huoneisto 13 B:n ovisummeria. Talossa on hissi.

agsdi-location

Pysäköinti

Keskusta-alueen kaikki pysäköintihallit ja -paikat ovat kävelymatkan päässä hoitolalta, lähimmät niistä Kirkkopuiston laidalla Kilpisenkadulla tai Kauppakadulla.

agsdi-calendar-heart

Ajanvaraus

Pop-upin hoitoajat ovat varattavissa puhelimitse, Puistokadun hoitolalta, sähköpostitse tai nettiajanvarauksen kautta. Hoitojen aikana emme vastaa puheluihin, joten suosittelemme tekemään varauksen ensisijaisesti sähköpostitse tai nettiajanvarauksen kautta. Nettiajanvarausta tehdessäsi, löydät sieltä OMAN KATEGORIAN pop-upissa tarjottaville hoidoille. Huomaathan, että halutessasi varata ajan Kauppakadulle, palvelun edessä tulee lukea POP-UP, muutoin varaus on Puistokadun hoitolaamme.

agsdi-mobile

Yhteystiedot

Hoitoloidemme yhteystiedot löydät nettisivujemme alalaidasta. Pop-uppiin on käytössä oma puhelinnumero, jonka linjat aukeaa 24.5.

agsdi-eye-closed

Pop-up hoitovalikoima

Kesähoitolassamme on oma hoitomenu ja sieltä löytyy myös uniikkeja, kesäisiä hoitopaketteja. Hoitomenun löydät heti tämän osion alapuolelta. Kesän hoitopaketit ovat saatavilla ainoastaan Kauppakadun kesähoitolastamme.

Kesäisiä hemmotteluhetkiä!

Toivottaa, Goldenin väki

Pop-up -hoitomenu

Pop-up -hoitolan valikoimasta löydät tuttuja kauneus- ja hemmotteluhoitoja sekä myös uniikkeja, vain Pop-upista löytyviä kesäisiä hoitopaketteja.

Huom! Peruutukset tehtävä viimeistään edellisenä päivänä, tämän jälkeen peruutetuista tai peruuttamatta jätetyistä ajoista veloitamme 30% hoidon arvosta.

Hinnasto on voimassa 15.5.2021 alkaen, toistaiseksi ja vai Pop-up -hoitolassamme. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Alv hoidot 24%. Pop-up -hoitoja ei voi hankkia lahjakortille.

Hemmotteluhieronnat

POP-UP Shampanjahieronta 55min: 80€

Ylellinen kasvo- ja vartalohieronta shampanja-öljyllä.

POP-UP Mielenrauha – aromahieronta 45min: 70€ **

Rauhoittava kokovartalohieronta jossa tehosteena valitsemasi eteerinen öljy.

POP-UP Aromahieronta 30min: 45€ **

Rentouttava yläkropan hieronta (selkä, hartiat, pää).

POP-UP Hot Stone – kuumakivihieronta 60min: 75€

Syvärentouttava lämpöhoito kokovartalolle. Emme suosittele kuumakivihierontaa raskauden aikana.

POP-UP Aroma – Hot Stone kuumakivihieronta 60min: 80€

Syvärentouttava lämpöhoito kokovartalolle. Lisäksi valitsemasi tuoksu-yhdiste. Emme suosittele kuumakivihierontaa raskauden aikana.

POP-UP Suklaahieronta 75min: 85€

Herkullinen hieronta lämpöisellä suklaa-öljyllä kasvoille ja vartalolle.

Lisäpalvelut hierontojen yhteydessä

POP-UP Kuivaharjaus 15min: 20€

Pehmentävä, kuoriva ja verenkiertoa aktivoiva käsittely koko vartalolle.

POP-UP Body Wrap 35min: 35€

Ravitseva kokovartalonaamio.

Kesähoidot

POP-UP Summer Feet 60min: 70€

Jalkakylpy, kuorinta jaloille, kovettumien poisto, kynsien- ja kynsinauhojen hoito, jalkavoiteen levitys, lakkaus sekä lakkapullo kotiin.

POP-UP Summer Breeze 70min: 100€

Fresh up -pikahoito kasvoille, ravitseva vartalonaamio, kevyt päänhieronta. Kaikki tuotteet luonnonkosmetiikkaa.

POP-UP Summer Soothing 90min: 120€

Koko vartalon aromahieronta virkistävällä eteerisellä öljyllä, uudistava harsonaamio kasvoille, kevyt päähieronta. Kaikki tuotteet luonnonkosmetiikkaa.

POP-UP Smooth Legs 90min: 90€

Säärten ja bikinirajan sokerointi, jalkahieronta, virkistävä jalkanaamio.

POP-UP Summer Vacay 90min: 95€

Kestovärjäykset ripsiin ja kulmiin sekä Summer Feet -jalkahoito.

Jalka- ja käsihoidot

POP-UP Golden Signature jalkahoito 90min: 80€

Perusteellinen hemmotteluhoito. Kylvetys, kuorinta, kevyt hieronta pään alueelle, jalkahieronta, kynsien- ja kynsinauhojen hoito, kovettumien poisto, lakkaus sekä lakkapullo kotiin.

POP-UP Golden Signature jalkahoito 75min: 70€

Perusteellinen hemmotteluhoito ilman lakkausta. Kylvetys, kuorinta, kevyt hieronta pään alueelle, jalkahieronta, kynsien- ja kynsinauhojen hoito, kovettumien poisto.

POP-UP Golden Signature käsihoito 75min: 70€

Perusteellinen hemmotteluhoito. Kylvetys, kuorinta, kevyt hieronta pään alueelle, käsihieronta, kynsien- ja kynsinauhojen hoito, lakkaus sekä lakkapullo kotiin.

POP-UP Golden Signature käsihoito 60min: 60€

Perusteellinen hemmotteluhoito ilman lakkausta. Kynsikylpy, kuorinta, kevyt hieronta pään alueelle, käsihieronta, kynsien- ja kynsinauhojen hoito.

Ripset ja kulmat

POP-UP Ripset, kulmat ja muotoilu: 34€

Värjäys perinteisillä kestoväreillä tai Sensitive – kasvipohjaisilla väreillä.

POP-UP Ripset tai kulmat: 25€

Värjäys perinteisillä kestoväreillä tai Sensitive – kasvipohjaisilla väreillä.

POP-UP Kulmien muotoilu: 20€

Vahalla tai nyppimällä.

POP-UP Ripsien kestotaivutus: 80€

Katsetta avaava kestotaivutus ripsiin. Sisältää kulmien ja ripsien värin sekä kulmien muotoilun.

POP-UP Klassiset ripsienpidennykset 135min: 127€

Helppoutta elämään kauniilla ripsipidennyksillä.

POP-UP Klassiset ripsipidennykset huolto: alk. 78€

Huollon kesto 75 – 105min.

POP-UP Volyymi ripsienpidennykset 165min: 145€

Helppoutta elämään kauniilla ripsipidennyksillä.

POP-UP Volyymi ripsienpidennykset huolto: alk. 87€

Huollon kesto 90 – 135min.

 

Sokerointi-karvanpoistot

POP-UP Sääret tai reidet: 42€
POP-UP Sääret ja reidet – paketti: 65€
POP-UP Bikinirajat: 32€
POP-UP Puolibrassi: 40 – 60€

Riippuen alueen laajuudesta.

POP-UP Brasilialainen: 65€
POP-UP Käsivarret: 37€
POP-UP Kainalot: 25€
POP-UP Ylähuuli tai leuka: 15€
POP-UP Sääret ja bikinirajat – paketti: 63€
POP-UP Kainalot ja bikinirajat – paketti: 45€
POP-UP Sääret, reidet ja bikinirajat – paketti: 95€
POP-UP Selkä: 50€
POP-UP Rintakehä: 40€

* Merkityt hoidot eivät sovellu raskaana oleville tai imettäville, niiden sisältävien vaikuttavien aineiden vuoksi.

** Merkityistä hoidoista voidaan halutessasi jättää eteeriset öljyt/muut mahdollisesti haitalliset aineet pois, jolloin hoidot sopivat myös raskaana oleville. Muista mainita hoitoa varatessasi asiasta.