Aina välillä asiakkaani kysyvät miten päiväni on mennyt ja mitä kaikkea olen touhunnut. Tästä sainkin ajatuksen ja päätin raottaa teille hieman touhujani Goldenin parissa. Kauneushoitolan pyörittäminen on niin moninaista hommaa, että valitettavasti vain murto-osan siitä mahtuu tähän postaukseen. Jokainen päivä on erilainen ja tuo tullessaan jotain uutta. Se onkin minun ja varmaan monen muunkin yrittäjän työn parhaita puolia. Tässä siis erään maanantaipäiväni sisältö 😊
06:00 Herätys! Aamutoimet perheen kesken.
07:45 Autoon. Pojan vienti päiväkotiin noin 15km päähän kodistamme.
08:15 Kauppaan. Hoitolan arjessa kuluu paljon kaikenlaista kauppatavaraa. Muutaman kerran viikossa kauppareissulta haetaan leikkokukkia, pumpuleita, suklaata, veskipaperia, hedelmiä, keksejä, servettejä, siivoustarvikkeita ja monenlaista muuta tarpeellista.
08:30 Automatka kohti Jyväskylää ja Puistokatua, matkaa kertyy noin 33km.
09:00 Vihdoin perillä töissä. Kokosimme eilen illalla kotona tuotekaapin uutuustuotteitamme varten. Kannan kalusteet sisään, ja asettelen ne paikalleen. Uudet tuotteet täytyy vielä hinnoitella ennen kuin ne pääsevät kaapin hyllylle. Vanha laatikosto siirtyy alakertamme varastoon. Huomaan että yksi verhoistamme on likaantunut, silitän ripeästi uuden ja vaihdan sen paikalleen. Kipitän pää kolmantena jalkana alakertaan vaihtamaan työvaatteita, kun huomaan että ihan järkky haju kävelee vastaan rappukäytävässä. Lähden selvittelemään tilannetta, ja huomaan että jääkaappiin on unohtunut joltain viime viikkoiset parsakaalit 😀 Ne täytyy ensimmäisenä viedä ulkoroskiksille ja sitten ovet sepposen selälleen.
09:45 Huh, nyt kun hajusta selvitty on aika avata hoitola.
10:00 Puhelinpäivystysvuoro klo 10-11 osuu tänään minulle, ja puhelimeen vastailun lomassa seuraan mielenkiinnolla erään maahantuojamme järjestämää webinaaria.
11:00 Webinaarin vuoksi sähköposteihin vastailu ja tiskaus jäi puhelinajalla tekemättä, ryhdyn siis nyt niihin askareisiin.
11:30 Nälkä! Pidämme lounastaukomme lähes poikkeuksetta hoitolalla, joten seuraavaksi eväitä lämmittelemään. Vaihdamme työkavereiden kanssa ohimennen päivän kuulumiset ja ajankohtaiset asiat.
11:50 Lounaan jälkeen ennen asiakkaan saapumista on hetki aikaa uusien tuotteiden valokuvaukselle ja hyllytykselle.
12:30 Hoitopaikan valmistelu. Peti lämpiämään, kynttilät päälle, pedin petaus, hoitoaineet kuppiin ja tarvittavat liinavaatteet valmiiksi.
13:00 Päivän ensimmäinen asiakkaani saapuu rentouttavaan Balilaiseen New Lulur vartalohoitoon. Pääsen hetkeksi hiljentymään ja rauhoittumaan, keskittymään vain ja ainoastaan asiakkaaseeni ja hoitoon.
14:20 Hoidon jälkeen luvassa hoitohuoneen ja suihkun siivous, sekä seuraavan hoidon valmistelu. Saatan ehkä napata pienen välipalan, jos ehdin.
15:00 Seuraava asiakas haluaa pilkettä silmäkulmaan eli vuorossa kestovärjäykset.
16:15 Päivän viimeinen asiakkaani saapuu suoraan töistä hemmottelevaan kasvohoitoon. 1h 30min jälkeen, iho heleänä ja olo raukeana asiakas kömpii hoitopedistä. Käymme läpi tämän hetken kotihoitosuositukset ja varaamme uuden ajan odottamaan muutaman kuukauden päähän.
18:00 Tarkistan vielä puhelimen ja sähköpostin, siivoilen hoitohuoneen ja vaihdan vaatteet. Tänään hoitolalle jää vielä muita asiakkaita, joten en vielä sulje paikkoja.
18:30 Nappaan pyykkisäkin olalle, kipaisen autolle ja suuntaan kohti kotia. Työmatkaani aikaa kuluu noin 40min. Matkalla saan tyhjentää pään työasioista, soittaa äidilleni tai ystävilleni ja valmistautua kotona odottavaan härdelliin. Kotona ehdin vielä vaihtaa muutaman sanan poikani kanssa ennen hänen nukkumaanmenoaikaansa. Tämän jälkeen saatan vielä postata someen päivällä ottamani kuvan uutuustuotteista.
21.15 Iltapala ja sitten sohvalle potslojoo!
Rakastan tätä työtä, vaikka päiväni ovat melkoista menoa ja meininkiä. Hoitolalla olen kolmena päivänä viikossa ja yhden päivän pidän ”toimistopäivää” kotoa käsin hoitaen markkinointia ja muita ajankohtaisia asioita. On valtava onni, että minulla on niin mahtavat ja yritteliäät vuokratuolilaiset, jotka mahdollistavat myös nämä kotipäivät ja välillä lomailutkin <3